Ah, ihanaa!
Wacomimme saapuivat eilen... *pienempi kuin kome*
Wacom Wireless Pen Tablet, Graphire3 Classic XL, A5
Mutta Miten tuo on muka XL kun se on vaan A5?
Muttah kuitenkin.
Kädet jäi melko venkuloiksi kun joutun kantamaan pakettia käsissä melkoisen kauan (kun molin aliarvioinut paketin koon..).
Mutta ihanainen on saapunut! Avaan paketin vasta sitten sunnuntaina kaverin kanssa...
Hmmm..
Molen kutonut itselleni pipoa. Kovin pitkälle en ole vielä päässyt kun useaan otteeseen olen sen uusiksi joutunut aloittamaan... >.< Ja myöskin siksi kun en enää niin paljoa kutomisesta muita kun siitäkin on jo useampi vuosi aikaa kun viimeksi kudoin.
Katsotaan miten se onnistuu....
tiistai 21. lokakuuta 2008
perjantai 17. lokakuuta 2008
Lomailua
Elikkä tässä sitä nyt istutaan serkun koneella Jyväskylässä, syyslomailemassa.
Onneksi loma on vasta aluillaan ja saa koko ensiviikon löhöillä kotona yöpukusillaan... löllers
Mutta ensin kuitenkin pitäisi shoppailla uusia vaatteita kun ne entiset kelpaavat oikeastaan vain työtunneille, joita on enimmäkseen tunneista. Joskus on teoriatunteja tullut ikävä kun työsalissa on niin huonot penkit istua...
Muddah tilattiin tässä kaverin kanssa kuun alussa itsellemme uudet Wacomit, jotka olisivat sitten tulossa ensiviikon alussa... *pienempi kuin kolme*
Eilen käytiin useamman luokan kanssa Lahdessa Kansainvälisillä Puuntyöstömessuilla, jee.
Aikaste tylsät messut oli, etenkin kun linja-autossakin sai istua useamman tunnin ajan ennenkuin oltiin perillä.
Perillä sitten olikin enimmäkseen pukumiehiä ja suurinosa niistäkin vain lipitti olutta jossain nurkassa.
Itse messuhalli olikin sitten noin tunnissa kierretty läpi (ja kaikkea kivaa kamaa imuroitu mukaan). Sai siinä sitten hohhailla parin tunnin ajan ennenkuin päästiin (taas) istumaan useammaksi tunniksi linja-autoon ja sekä ykköset että muutama muu päätti sitten riehua oikein kunnolla (kun sitä itse tahtoi vain nukkua...). Ai että teki niin mieli kuristaa muutama.
Noh, kuulokkeet erittäin isolle että taustahäly peittyy ja sitten yrittää saada mahdollisimman mukava asento ahtaassa bussissa ja yrittää torkkua.
Noh, huomenna shoppaileen uusia vaatteita (vaikka niiden sovittelu ei olekkaan mitään mielipuuhaa) ja jos sattuisi löytymään vaikka jotain pelejäkin, mitä voisi ostaa (kunhan ei ole liian kalliita). Sen näkee sitten huomenna...

lauantai 27. syyskuuta 2008
Ei enää!!!!
Ei enää!!!
Harraj*ma kun en saa tätä pois soimasta päästäni... GAAAHHHAHAHAHHHAAAA!!!!
Apuva..!

torstai 25. syyskuuta 2008
Iltatyöavain on pienempi kuin kolme
Ah, on se niin mukavaa kun sain viimeviikolla hankituksi iltatyöavaimen... *penempi kuin kolme*
Niin vapauttavaa...
Viime viikonloppu oli aika mielenkiintoinen, kun päädyin loppujen lopuksi olemaan poissa kotoa koko sen viikonlopun. Mikäs siinä, ekstempore matkat ovat kaikista mukavimpia kun ne tulee niin yllättäen.
Tällä viikolla olen vuollut peukaloni kipeiksi vuollessani pom-muovista koulutehtävää... Aaagh! Jos saan siitä jännetuppitulehduksen, niin se ei tuu olemaan mikään ihme...
Olen myöskuin uskaltautunut hitsaamaan enemmän migillä kuin ennen. Kuulokkeet päässä ei enää pelota niin paljoa kuin ilman niitä.. Korupuuta sekä jakkaraa luokkaan, mistä viimeinen oli ärsyttävää tehdä. Lisäksi miut nakitettiin "vapaaehtoisena" jauhemaalaamaan kolme viimeistä tuolia (mihin oma tulini kuului). Oli se niin hauskaa laittaa paperisia haalareita päälleni (valkoiset) ja kunnon hengityssuojaimet naamalle ja esittää jotain tutkijaa, joka sulkee jonkin tietyn alueen karanteeniin... xD Ja sain samalla säikäytetyksi äitini (hän käy monimuotoisena opiskeluna samassa koulussa kuin minä...).
Puhh... Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa...

perjantai 5. syyskuuta 2008
Purrrrr...
Ah, ihanaa, äiti osti lopultakin uuden pöytäkoneen! Nami.
Näyttö on ainakin ruhtinaallisen kokoinen, kunhan saisi taas pelata...
Tässä samalla laitan lisämuistiltani tavaraa tähän koneeseen takaisin. Saampahan lisämuitiani hiukan tyhjemmäksi...
Tänään kokeilin myös ensimmäistä kertaa puikkohitsaamista. Hieman pelotti, etenkin kun se puikko sattui aina välillä tarttumaan kiinni siihen hitsattavaan levyyn ja ei sitten ollut lähteä irti. Hankalinta oli saada ensinnäkin se puikko palamaan ja hitsaamisen aloitetuksi... Ensiviikolla teemme sitten tuoleja työtiloihin. Saas nähä mitä niistäkin tulee...
Teen hukkapalaromumetallista itselleni tai lahjaksi korupuuta, mihin voi sitten ripustella roikkumaan kaikkea kivaa. Hitsaaminen vain jänskättää, kuten aiemmin sanoinkin.
Hmmm... Sims 2....
Tein omia hahmojani Sims 2'seen, mutta tähän asti vain Eetu on onnistunut olemaan ittensä näköinen. Taino, noin seitsemän vuotta itteään nuorempi, noin parikymppisen ikäinen, mutta ei se mitään. Hyvältä se silti näyttää...

keskiviikko 20. elokuuta 2008
Thunder
Vähäkait oli pelottavaa olla koulussa maanantaina kun ukkosti ihan kokoajan! Valot sammuilivat välillä ja ukkosen jyrinä helisteli ikkunoita... Soli siis ihan meijän koulun päällä.
Ja kuulemma sähkölukot välillä sippailivat... Lätkäavaimet eivät kuulemma toimineet.. xD Mitäs luottaa liikaa teknologiaan...
Onneksi sentään ukkonen ei iskenyt mihinkään (ainakaan meijän koulun alueella).
Oli aika vainoharhainen olo kun istuttiin yläluokassa (aka lähempänä salamoitia)...

lauantai 16. elokuuta 2008
Den Första Vecka
Eli ensimmäinen viikko.
Ihan mukavasti se ensimmäinen viikko koulussa pääsi vierähtämään ohitse. Muutto sujui ihan odotetusti, mutta mainitsemaani pöytää en sittenkään tarvinnut, sillä asuntolan huoneissa oli jo valmiiksi sopivia pöytiä (ja rutkasti pistorasioita).
Asunto sinänsä välillä säikyttelee, kun se sattuu olemaan myös osittain toimistorakennuksena ja immeisiä käy siellä päivisin töissä. Mukavaa on kuitenkin, että pääsee käymään kaupassa kun tulee koulusta takaisin kämpile. Viime vuonna piti ensin käydä kämpillä ja sitten päästiin vasta käymään kaupassa.
Keittiö on myöskin ärsyttävän pieni kahdeksalle ihmiselle. Samoin jääkaappi, mutta onneksi saimme toisen jääkaapin ensimmäisen kaveriksi. Myöskin vessoissa olisi toivomisen varaa, sillä toisessa ovenkahva+lukko ovat huonoja käyttää ja toisessa huristelee iloisesti jokin iso kone ja ovea ei saa jättää kiinni kun on siellä käynyt (aka sitä jakaa iloiset hajunsa kolmen asunnon kesken (se vessa sattuu olemaan juuri sopivasti kolmen asunnon yhteisissä oleskelutiloissa).).
Mutta meillä on sauna! Mutta myös sauna vuorot...
Ja oikein kivasti (grr) meidään pitää jakaa se sauna kahden muun asunnon kanssa (kadessa on tyttöjä (12 yht.) ja yhdessä sitten (lesta)poikia. Kivakiva... >.< ) .
Ensiviikon torstaina menään koulun ryhmän kanssa Haaparantaan ostoksille IKEAan. Jännittää, sillä en ole käynyt vuosiin siellä. Viimeksi siellä kävin tosin perhenei kanssa ja ostin sieltä pehmulelun, joka esitti nukkuvaa valkoisen tiikerin pentua. Se on suloinen..
Ja olis se ihan kiva juttu, että tässäkin kuussa saisi opintotukea... >.<
Harmittaa vain, kun läppärini ei suostu päivittelemään itteään...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)