lauantai 14. kesäkuuta 2008

weffriddles

Nyt kiroan teidätkin:
weffriddles
Molen joskus pelannut tätä kyseistä nettiarvoitusklikkaussyysteemipeliä. Oli todella ärsyttävää, kun ei millään päässyt läpi. Lopulta etsin Googlen avulla cheattaussivun, jonka turvin sitten pelailin sen läpi. Harmitti kun en itse saanut pelattua sitä läpi, mutta kun tekijä on amreikkalainwn(?) nin ei sitä kaikkia vihjeitä tullut ymmärretyksi.. ^^;

torstai 12. kesäkuuta 2008

Kuvatuksia

Sain paripäivää sitten tietää, että minulla olisi mahdollisuus pitää valokuvanäyttely..! Olin ihan täpinöissäni silloin...
Tänään molen kehystänyt halppislasikehyksiin joitain aikaisemmin suurentamiani kuvia. On ärsyttävää, miten ne eivät oikein osu kohdalleen kehyksiinsä, vaan jäävät aina hiukan vinoon...
Ja sitten pitäisi valita loput kuvat ja tulostaa ne. Harmi, kun ei ole A3 kokoista tulostinta... -.-
Ja kuviakin on jonkun verran, joten alkaa olla jonkinlainen valinnan vaikeus.. xD
Toissapäivänä kävin myös puuostoksilla. Ostin itselleni valmista liimapuulevyä, jotta voisin tehdä siitä pienen pöydän kämpille. Olen myös säästänyt tietokonetta varten, joten se pöytä olisi myös varattuna sille. Mutta siitä sitten lisää kunhan jaksan alkaa rakentamaan sitä...

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Wiimeinen päiwä

Oli oikestaan eilen, mutten kiireiltäni koneelle päässyt. Etenkin kun olin kotona vasta kymmenen maissa illalla tultuani videokuvaamasta webmasteroimani harrastelijateatterin näytöstä...
Muttah, poroset olivat yhtä innokaasti jäkäläsäkin kimpussa kuin ennenkin. Oli jokseenkin ärsyttävää kun ne vain parveilivat miun ympärilläni ja söivät suoraan säkistä. Hiukan liikkumatilaa minullekkin..!
Mutta kyllä poronvasikat ovat sitten suloisia. Aika jännä että viimevuonna molemmat vasikat oli poikia ja tänä vuonna ne ovatkin tyttöjä... Ihan niinkuin siinä olisi jokin järjestys ja molempia ei syntyisi yhtäaikaa.
Muttah, ruokkimisen jälkeen porhalsimme äitin ja siskon kanssa näytelmä paikalle ja katselin kun he harjottelivat näytelmän vielä kerran läpi ennen itse esitystä. Meinasin nukahtaa tuoliin kun en ollut nukkunut edellisenä yönä kunnolla ja oli lämmin paikka istua. Harmi vain, että hyttysiä oli sen verran paljon ettei siitä tullut mitään. Ja tuolikin oli melko huono, joten siinä oli hankala saada yhtään hyvää asentoa.
Sitten tulikin näytelmän aika alkaa. Kuvasin sen vanhalla kameran raadolla, joka oli itseasiassa vain vuoden minua nuorempi. Mutta silti inhottava käyttää jalustan jäykkyyden ja zoomauksen karkuuden vuoksi.
Näytelmän loputtua kasasimme kamppeet ja läksimme kotiin. Kotimatkalla poikkesimme papan luona moikkaamassa vielä kerran ja äiti otti omenapuusta oksan kotiin kukkamaljakkoon.
Ja sitten vielä;
Sipulini elää!
Huomasin eilen, että ne ovat kuin ovatkin alkaneet kasvaa onnettomassa kasvualustassaan.
Kuva alustasta
Kuva versoista
Molemmat kuvat otin kännykälläni.
Kesti kyllä hirmuisen pikään, että itivät, mutta kuitenkin... Toivottavasti pysyvät elossa sadonkorjuuseen asti.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Päewä Nelijä

Taas köröttelimme siskon kanssa pyörällä papan luo. Tälläkertaa kaikki porot oli kimpussa kun laitoin jäkälää pitkin tannerta, samoin oli, kun vein poronherkut ja leivät niille.
Lisäksi siivosimme papan kotia jonkun verran. Kiva, kun pappa tulikin aikaisemmin kotiin kuin olin luullut ja yllätti meidät siivoamasta... Noloa.
Nyt ei oikein ole paljoa raportoitavaa.
Paitsi että kotiinpäin tullessa näimme kaksi palokärkeä, poikasen ja toisen emon. Penikka huusi kuusessa ja sen emo yritti päästä sen luokse, vaikka räkättirastaat jahtasivatkin sitä pitkin peltoja...

torstai 5. kesäkuuta 2008

Dag Tre

*Haukotus* Kyllä tämä lämpö alkaa väsyttään...
Muttah. Kävin taas tänään ruokkimassa poroja, tälläkertaa sisko tuli mukaan.
Taaskin pyörällä pyyhkäisimme sinne, mutta tälläkertaa sateli hirveesti erilaisa koppiaisia ja muita öttiäisiä naamalle..! Onneksi aurinkolasit oli sen verran syvällä päässä, ettei ne haitannut liikoja, mutta kuitenkin... x(
Taaskin rohkein poro tuli syömään suoraan ämpäristä, mutta siihen oli jo totuttu, joten.. Samoin kävi jäkäläsäkinkin kanssa.
Kun sain muut hommatkin tehtyä menimmä kuvaamaan vähän ympäristöämme. Eipä tullut kummoisempia, joten en niitä tänne laita.
Nyttemmin ennenkuin kirjoittelen tätä kopioin kirjekaverin kirjeitä (ja myöskin omiani mitä molin lähetellyt hänelle) lisämuistille. Paljon on tekstiä, ja kirjeitäkin... Ja Luukkukin tilttailee välillä.. x( Ei kiva, ei kiva..

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Jäkälää

Day Two
Pyörällä pyyhkäisin nopsasti alle puolen tunnin pappani porojen luo. Haettuani postin ja kasteltuani poronjäkälän menin taas aitaukseen rehu/leipä/herkkuämpärin kanssa. Tällä kertaa rohkein poro (jolla oli kaiken lisäksi isoimmat sarvet) uskalsi syödä suoraan ämpäristä, joka oli munulla vielä kädessä! Tai sitten se oli kaikista nälkäisin...
Joka kerta kun siirryin ripottelemaan jäkälää eri kohtaa, se samainen poro pörräsi perässä. Aika hermostuttavaa suoraan sanoen. Tänään onnistuin melkein silittämäänkin yhtä pikkuporoista. Ne on vielä hieman säikkyjä, mutta kyllä ne sitten vanhemmiten tottuvat kosketukseen. Ihan niinkuin muutkin aitauksen porot.
Ja tänään qrillataan..! Mukavaa, että enimmäkseen kanaa nyt kun pikkuveli on rippileirillä viikon loppuun asti. Ei tarvi kärsiä sen valittamisesta ja moottorien päristelemisesta...
Harmi vain että se leiri on niin lyhyt. Muistelisin että oma leirini kesti kokonaisen viikon, keskiviikosta keskiviikkoon...
Niin ne ajat muuttuvat, ihan niinkuin opetussuunnitelmatkin. Kait ne sen takia ovat lyhyempiä kuin ennen... Tai jotain.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Porosista

Elikkä minut pestattiin muutamaksi päiväksi hoitamaan pappani poroja hänen ollessa muuaalla.
Ensimmäisenä päivänä (siis tänään) oli kyllä jännää mennä ensikerran yksin porojen sekaan, etenkin kun ne tuli haistelee jäkäläsäkkiä ja ruokaämpäriä. Jopa pikku vasatkin (kaksi ja molemmat tyttöjä) tulivat syömään. Yhteensä poroja on neljä aikuista ja kaksi vasaa.
Toki hommiini kuuluu muutakin, kuten postin haku ja kukkien kastelu.
Mutta kyllä sinne sekaan uskaltautuu, etenkin nyt kun urosten sarvet ovat vielä karvapeitteiset ja ne ovat vielä arkoja niistä kohdin. Ei ainakaan tarvi pelätä, että ne pökkäsee.. xD
Jatkoa luvassa...